Hakuna matata

Safarilla

Viime torstaina aamulla lähdimme kohti kauan unelmoitua seikkailua safarille. Reissu ei olisi varmastikaan onnistunut näin hyvin, ellei Erika olisi matkaoppaasta huomannut, ettei safarille kannata mennä maaliskuun loppupuolen ja toukokuun välisenä aikana. Silloin täällä Keniassa on sadekausi, jolloin eläinten bongaaminen on kuulemma hankalaa ja tiet todella huonossa kunnossa. En edes halua kuvitella kuinka huonossa kunnossa tiet silloin ovat, kun ne ovat vähemmästäkin vesimäärästä liejussa. Matkan ensimmäinen pysähdys oli Nakurujärvi, jonka läheisyydessä vietimme Golden Palace hotellissa ensimmäisen päivän ja yhden yön. Söimme lounaan hotellilla, jonka jälkeen lähdimme iltapäivän ajelulle järven ympäri.

Järven ympäri ajaessamme näimme enemmän savannilla asustavia eläimiä kuin olimme etukäteen edes ajatelleet. Näimme sarvikuonoja, puhveleita, apinoita, erilaisia lintuja, pahkasikoja, antilooppeja, gaselleja, seeproja ja kirahvejakin. Oikeastaan ainoa eläin joka jäi listasta puuttumaan, oli flamingo. Se jäi kyllä vähän harmittamaan, sillä luontodokumenteissa näytetyt pätkät järveltä olivat aina niitä täynnä. Ehkä ne olisivat olleet siellä sadekauden jälkeen, kuka tietää. Järven ympäristö oli yllättävän väritön ja karu, maisemat näköalapaikalta järvelle kuitenkin aivan uskomattomat. Jälleen valkoihoisina saimme osakseen ihmettelyä, sillä kenialaiset halusivat ehdottomasti meidän kanssa kuvia. Ilta-ajelun jälkeen palasimme hotellille ja kaikilla oli kiljuva nälkä. Hotellin illallinen ei kyllä aiheuttanut muuta kuin pahaa mieltä. Ensinnäkin illalliseksi tarjottiin lounaan tähteitä, toisekseen se tarjottiin 45 min myöhässä sovitusta ajasta.

Seuraavana aamuna, onneksi maittavan aamupalan jälkeen, lähdimme kohti Masai Maran kansallispuistoa. Ohjelman mukaan matkan olisi pitänyt kestää 3-4 tuntia, meillä kesti kuitenkin lähes 6. Viimeiset kaksi tuntia oli pelkkää sora- ja hiekkatietä, täynnä mutkia, kuoppia ja useita melko hasardilta vaikuttavia sillanylityksiä. Kuskimme oli onneksi tosi kokenut ja ajoi melko rauhallisesti, silti aamulla otettu matkapahoinvointilääke oli poikaa. Saavuttuamme Manyatta Camping nimiselle leirintäalueelle joimme yhdessä tervetuliasjuoman ja söimme hyvän lounaan. Sen jälkeen paikan omistaja ohjasi meidät telttoihimme, joihin asetuimme pareittain. Aika pian huomasimme, että sängyissä valmiina olevat malariaverkot olivat täynnä reikiä, mutta onneksi olimme ottaneet omia mukaan. Verkkojen asettelu oli aikamoista improvisointia, mutta saimme ne hyvin tiimityöllä laitettua. Majat olivat muuten todella sympaattisia ja paikassa oli ihana leirimäinen tunnelma.

Asettautumisen jälkeen lähdimme Masai Maran kansallispuistoon. Porteilla meitä odotti suuri joukko Masaiheimon naisia, ja he tyrkyttivät myytäväksi koruja ja koriste-esineitä. Autossa istuessa ahdisti ihan valtavasti, kun osa naisista hakkasi nyrkeillään ikkunoita, työnsivät naamansa kiinni ikkunaan ja huusivat jatkuvasti ”money, money”. Eipä ollut mikään mukavin kokemus se. Porttien sisäpuolelle päästyämme mielen valtasi kuitenkin välittömästi rauha, luonto on täällä aivan uskomaton! Kuskimme oli avannut minibussin katon, ja seisoimmekin suurimmaksi osaksi ajelun aikana. Maisemat olivat henkeäsalpaavat, eläimiä näkyi vähän joka puolella ja ihana iltatuuli hiveli kasvoja. Nakurujärvellä nähtyjen eläinten lisäksi näimme puistossa mm. leijonia, strutseja, kettuja, gnuita sekä gepardin, joka oli kokeneelle safarikuskillekin kuulemma harvinaisuus. Olimme siis tosi onnekkaita, vaikka se loikoilikin puun alla melko kaukana. Leirintäalueelle tultuamme olimme kaikki aivan poikki. Itselle tuli yön aikana ihmeellisiä kuuma-kylmä-kohtauksia ja mahaa alkoi kivistämään, mutta eipä meistä kukaan nukkunut kovin hyvin suoraan yläpuolella olevan ukkosmyrskyn, salamanvalon välkkeen ja kaatosateen vuoksi.

Aamupalaan mennessä sade oli onneksi lakannut, mutta ilma oli yllättävän viileä. Olin onneksi varustautunut pitkillä vaatteilla, hupparilla ja tuulitakilla, eikä ollut mitenkään liioiteltua laittaa ne päälle. Koko päivä safarilla oli kyllä todellinen unelmien täyttymys, joskin osa matkasta voin todella huonosti lämpöilyn ja vatsakivun vuoksi. Täytyy sanoa, ettei ollut mitään herkkua potea vatsakipua moukkuisilla safariteillä, mutta särkylääke onneksi auttoi jonkin ajan kuluttua eikä koko reissu mennyt auton penkillä maatessa. Ihana kuskimme oli ihan superhyvä eläinten löytämisessä ja näki paljon vaivaa, että saimme otettua hyviä kuvia ja näimme kaikki safarin eläimet. Edelliseen listaan saimmekin lisättyä vielä virtahevot, norsut, pytonin ja leopardinkin. Lounaan söimme kansallispuistossa kukkulan päällä. Oli hieman koomista seurata, kun kuskimme tarkisti ympäristön ja viittasi kun oli turvallista tulla ulos. Eli siis ei leijonia pusikossa vaanimassa, hyvä.

Tiet olivat öisen rankkasateen vuoksi paikoittain aivan älyttömän huonossa kunnossa. Olimmekin aamulla vitsailleet kuskin kanssa, ettei haittaa, jos jäämme jumiin kun olemme kaikki eläimet nähneet. Vitsi osui kyllä omaan nilkkaan pahemman kerran, kun tosiaan jäimme jumiin aivan keskelle pientä ojaa. Siinä apua odotellessa naureskelimme, että olisihan se rattoisaa huomata vielä krokotiilien uiskentelevan kohti. Kuski kertoi, että 8 vuoden aikana hän ei ole jäänyt jumiin kertaakaan, ja vasta tämän koettuaan hänkin on nyt kuulemma ”ammattilainen”. Pääsimme pois kolmannella vedolla, mutavelli roiskui ja ihmiset kuvasivat vieressä. Tämän jälkeen lähdimme kuraisella autolla kohti Masaiheimon kylää, jonne oli mahdollista mennä safarikierroksen lopussa lisämaksua vastaan.

Perille päästyämme meille selvisi, että heimon kylä olikin aivan leirintäalueemme vieressä. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olin kuvitellut sen aivan erilaiseksi. Onneksi Erika oli lukenut arvosteluita jo etukäteen, sillä useiden kokemusten mukaan paikasta on tullut melko epäaito ja kaupallinen. Itseä harmitti eniten maahan heitetyt roskat, joita oli aivan joka puolella. Kylän miehet esittivät meille oman heimotanssinsa ja opettivat tulentekoa. Sen jälkeen meidät jaettiin pareihin ja pääsimme tutustumaan heimolaisten rakentamiin savimajoihin. Majat oli järkyttävän ahtaita ja lähes säkkipimeitä, silmiä kirveli majan keskellä olevan nuotion savuttaessa. Majassa ollessa meille kerrottiin heimon kulttuurista ja tavoista, jotka vaikuttivat kyllä todella mielenkiintoisilta. Luulen, että kokemus olisi voinut olla huomattavasti miellyttävämpi, elleivät kylän naiset olisi jälleen tyrkyttämällä tyrkyttäneet meille koruja ynnä muita ja vaatineet lisää rahaa.

Uskon myös, että sellaiselle turistille joka ei ole vielä nähnyt ollenkaan afrikkalaista elämää, olisi heimovierailu kokemuksena voinut olla paljon vaikuttavampi. Kaikesta huolimatta 20$ pääsymaksu kokemuksesta tuntui melkoiselta huijaukselta, mutta eipähän nyt tarvinnut jäädä harmittelemaan tai miettimään millainen elämys se olisikaan ollut. Täytynee vain toivoa, että rahat todella menevät lasten koulutukseen niin kuin meille kerrottiin. Kaiken kaikkiaan reissu safarilla oli aivan kerta kaikkiaan uskomaton, enkä ihan vieläkään otettuja kuvia katsellessa usko, että todella olimme siellä ja näimme tähän asti vain luontodokumenteissa kuvatut eläimet aivan läheltä. Tämä reissu jää kyllä ikuisesti mieleen!

Tähän loppuun vielä kunnon kuvaspämmi safarieläimiä, sekä tietenkin The Big Five (4/5 kylläkin).