Kakamega

Sademetsässä

Pääsiäisviikonlopun lauantaille olimme suunnitelleet retken Kakamegan sademetsään, jonka olimme varanneet paikallisen matkatoimiston kautta. Lähdimme ajamaan Kisumusta aamulla klo 5, jotta ehtisimme sademetsään ajoissa. Olimme aluksi miettineet menevämme metsään omin päin julkisilla matatuilla, mutta aika äkkiä huomasimme, että matkatoimiston kautta varaaminen oli ollut erittäin hyvä veto.

Ennen Keniassakin on ollut hyvin paljon enemmän sademetsää, mutta hakkuiden vuoksi nekin ovat vähentyneet huomattavasti - Kakamegan sademetsä onkin ainoa jäljellä oleva. Saimme mukaamme erillisen sademetsäoppaan, joka kertoi erilaisista eläimistä sekä sademetsän kasveista, joita paikalliset tulevat keräämään ja käyttävät päänsärkyyn ynnä muihin vaivoihin. Tunnelma sademetsässä oli taianomainen, suoraan kuin Viidakkokirjasta. Sademetsässä ilma tuntui happirikkaalta ja kostealta, linnunlaulua ja ötököiden pörinää kuului jatkuvasti. Välillä puissa rapisi, joissa oppaamme mukaan apinat hyppelivät, vaikkemme niitä nähneetkään.

Kävelimme metsässä polkuja pitkin yhteensä noin 4-5 tuntia. Voitte siis arvata, että mäkisessä maastossa ja kuuman kosteassa ilmastossa käveltyämme päivän aikana yhteensä noin 16 kilometriä, olimme kaikki aivan poikki. Sademetsässä kävelyn lisäksi kiipesimme 500 metrin matkan ylös kukkulalle. Vaikka sinne pääsy oli kyllä melkoista kapuamista, oli maisemat sieltä henkeäsalpaavat.

Näköalavierailun jälkeen ajoimme vielä Crying Stone:lle, joka tuntui olevan niin vaikeassa paikassa etteivät matkaoppaatkaan meinanneet sinne löytää. Paikalle päästyämme kyläläiset ottivat meidät vastaan ja lapset seurasivat meitä rinnettä ylös asti. Ilmeisesti ainoa englantia osaava henkilö oli humalainen viinalta tuoksuva vanha mies, jonka opastuksella menimme katsomaan itkukiveä ja kuuntelemaan tarinaa, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Vaikka itse kivessä ei ollut kyllä juuri mitään nähtävää, saimme kyllä erittäin hyvät naurut tapahtumasta niin, että vatsalihaksiin sattui. Treeniä kerrakseen siis!